Tapahtumat
4. Pöytäjuhlien järjestäminen
4.5. Ruoka ja juoma
Tyypillisesti sitseillä tarjoillaan kolmen ruokalajin illallinen. Alkuruuan kanssa tarjoillaan usein snapsi, pääruualla viini/olut/siideri ja jälkiruuan yhteydessä punssi tai konjakki. Erityisesti juomalajeihin liittyy omia lauluja ja joillakin järjestöillä on tapana, että esimerkiksi viiniä ei maisteta ennen kuin sille on laulettu tai että punssille lauletaan silloin, kuin sitä kaadetaan juhlijoiden laseihin. Joidenkin käsitysten mukaan sitseillä lauletaan liian vähän, jos pääruoan ehtii nauttia lämpimänä.
Sitsiruokalajit voi kokata itse tai tilata ulkopuolelta, esimerkiksi kotitalouspedagogiaa opiskelevien ainejärjestö Kopedalta, Unicafelta tai Ravintola Perhosta.
Joillakin HYYn piirissä toimivilla järjestöillä on myös astiastoja, joita muiden järjestöjen on mahdollisuus vuokrata.
Ilmoittautuessa tulisi tarjota vaihtoehtoa kertoa ruokavalionsa sekä haluaako alkoholillisen vai alkoholittoman menun. Ruokavaliokenttien tulisi olla sen verran suuret, että myös myös monimutkaisemmat allergiat on mahdollista täyttää niihin. Mahdollisia monimutkaisempia ruokavaliotietoja varten tapahtumakutsusta voi olla hyvä löytyä järjestäjän yhteystiedot, joihin olla ruoan suhteen yhteyksissä. Paras mieli osallistujille jää, jos erityisruokavalioihin on panostettu niin, että ne ovat yhtä maukkaita kuin muutkin ruoat.
Alkoholittoman vaihtoehdon valinneet saavat liian usein tyytyä veteen tai vain yhteen muuhun juotavaan. Alkoholittomuus tulee esittää tasavertaisena vaihtoehtona alkoholille. Alkoholillisissa juomissa täytyy olla yhtä paljon vaihtelua kuin alkoholillisissa, ja ne tulee olla tarjolla yhtä näkyvästi kuin alkoholilliset juomat. Alkoholittomat voivat olla joko alkoholittomia versioita alkoholillisista tuotteista tai sitten erilaisia virvoitusjuomia. Alkoholittoman shotin voi tehdä esimerkiksi kirpeästä sitruunamehusta.