Toimintaohjeet häirintätilanteisiin

Kappaleessa käsitellään häirintätapauksia ja esitellään toimintaohjeita tilanteiden käsittelyyn. Ensiksi käydään läpi toimintaohjeet häirintää kokeneelle ja häirinnästä syytetylle. Sen jälkeen avataan sitä, miten järjestö voi käsitellä häirintätilanteita.

3. Häirintätapausten käsittely järjestössä

3.3. Häirinnästä syytetyn kohtaaminen


  1. Vie henkilö syrjempään. Pysy itse mahdollisimman rauhallisena ja vältä minkäänlaisen asenteen välittymistä, vaikka olisit juuri kuullut henkilön tehneen kamalia asioita. Jos itse tilanteen jälkeen ei ole mahdollista käydä rauhallista keskustelua, esimerkiksi kiihtymyksen ja päihtymyksen takia, muista palata asiaan mahdollisimman pian, esimerkiksi seuraavana päivänä.
  2. Henkilö ei välttämättä tajua tehneensä mitään väärin. Kerro hänelle tai muistuta häntä järjestössä tai tapahtumassa noudatettavista periaatteista.
  3. Anna palautetta rakentavasti. Mikäli käytös ei ole yksiselitteisesti tai objektiivisesti tarkasteltuna väärin, älä syytä tai väitä henkilön tehneen jotakin. Selitä miten henkilön toiminta on tulkittavissa vääräksi tai vahingolliseksi tai miten se on aiheuttanut toiselle henkilölle ahdistusta. Keskity henkilön tekoihin ja käytökseen, älä häneen henkilönä. Korosta sitä, että toisen osapuolen subjektiivinen kokemus on aito vaikka hän ei olisi tarkoittanutkaan mitään pahaa.
  4. Tarjoa neuvoja ja tukea siihen, miten henkilö voi käyttäytyä jatkossa paremmin. Esimerkiksi voit tarjota neuvoja siihen, miten henkilö voisi vielä olla tapahtumassa aiheuttamatta muille ahdistusta. On tärkeää, että keskustelunne jälkeen henkilö ymmärtää mikä hänen käytöksessään on johtanut kokemukseen epäasiallisesta käyttäytymisestä. Ymmärtämisen kautta henkilö voi muuttaa käytöstään. Yhteisen keskustelun jälkeen voit olettaa, että henkilö tietää miten hänen ei tule käyttäytyä.
  5. Jos henkilö jatkaa asiatonta käytöstään, hänet kannattaa poistaa tapahtumasta. Henkilöön kannattaa olla jälkikäteen yhteydessä ja keskustella tapahtuneesta.

Häirinnästä syytetty täytyy kohdata rakentavasti ja syyttelemättä siten, että konfliktin sijaan luodaan yhteistyön kautta molemminpuolinen ymmärrys tapahtuneesta sekä toivottavasta käytöksestä jatkoa varten. Omista virheistä oppimisen ja tapojen muuttamisen mahdollistaminen on tärkeää, ettei häirinnästä syytettyä automaattisesti leimata hänen käytöksensä takia.