Yhdistystoiminnan perusteet
2. Uuden yhdistyksen perustaminen
Yhdistyksen eli tietyn asian ympärille keskittyvän ihmisten yhteenliittymä voi perustaa vähintään kolme vähintään 15-vuotiasta henkilöä, jotka ovat perustettavan yhdistyksen sääntöjen mukaan järjestön äänioikeutettuja jäseniä (YhdL 7 §). Yhdistyksen perustamista varten kutsutaan koolle perustamiskokous. Perustamiskokouksessa päätetään yhdistykselle nimi, hyväksytään yhdistyksen säännöt ja sovitaan yhdistyksen jäseneksi liittymisestä. Yhdistyksen perustavat henkilöt allekirjoittavat perustamiskirjan, johon kirjataan edellä mainitut asiat. Perustamiskirjan mallin löydät täältä. Mikäli näin päätetään, voidaan yhdistys myös rekisteröidä. Erityisesti tällöin kannattaa vilkaista PRH:n verkkosivuilla olevia sääntömalleja. PRH tarjoaa vapaaseen käyttöön myös malleja aatteellisen yhdistyksen tarkoitukseksi ja toimintamuodoiksi, jotka siis on määriteltävä yhdistyksen säännöissä. Tarkempia ohjeita uuden yhdistyksen perustamiseen on saatavilla PRH:n verkkosivuilta. Uudet yhdistykset eivät automaattisesti kuulu HYYn järjestötukien ja -palveluiden piiriin. Järjestöjen on erikseen haettava HYYn piiriin. HYYn piiriin voivat hakea myös pidempään toimineet yhdistykset.