Työelämä ja alumnit

Työelämään, työllistymiseen, harjoitteluihin ja järjestön alumneihin eli entisiin toimijoihin liittyvät asiat on usein niputettu yhdeksi hallitusvastuuksi. 

Alumniasiat

Yhteydenpitoa alumneihin pidetään usein opiskelijajärjestöissä tärkeänä kolmesta syystä:

  1. Alumnit ovat toimineet aiemmin järjestössä ja voivat kertoa kokemuksestaan, miten asioita on hoidettu.
  2. Alumneille on kokemusta opinnoista, tieteenalasta ja työelämästä, ja heihin tutustuminen voi olla antoisaa ja opettavaista järjestön jäsenille. Järjestö itse voi saada alumneista esimerkiksi puhujia seminaareihin tai muuta sellaista.
  3. Alumnit ovat mukana työelämässä ja heillä voi siten olla rahanarvoisia kontakteja, joista järjestö voi hyötyä esimerkiksi tapahtumaa järjestäessä.

Vanhoja alumneja voi olla vaikeaa jälkikäteen tavoittaa, mutta voi esimerkiksi pyrkiä luomaan aktiivisesta järjestötoiminnasta poistuvista yhteistä ryhmää. Tällaisia ryhmiä voi luoda myös esimerkiksi edeltäneistä puheenjohtajista tukemaan uuden puheenjohtajaa tehtävässään.

Mahdollisia tahoja alumnien tavoittamiseen tarjoavat sekä Helsingin yliopiston alumniyhteisö että Helsingin yliopiston alumni ry.


Työelämäasiat

Moni opiskelijajärjestö haluaa myös edistää jäsentensä siirtymistä kohti työelämää. Alla on lueteltu muutamia mahdollisia tapoja edistää työelämävalmiuksia jo opiskeluaikana.

Työpaikkailmoitukset

Yhdistys voi jäsenpalveluna viestittää jäsenilleen mahdollisista alan työ- ja harjoittelupaikoista. Niitä tarjoaa myös Aarresaari. https://www.aarresaari.net/  

Verkostoituminen

Etenkin vapaamuotoinen verkostoituminen niin muiden opiskelijoiden, opetushenkilökunnan kuin alumnien kesken tukee myös työelämävalmiuksia. Yhteiset tilat henkilöstön kanssa joissa vietetään luentotaukoja/kahvihetkiä voisivat lisätä hiljaisen tiedon siirtymistä ja edistää opiskelijoiden ammatti-identiteetin kehittymistä. Työelämätiedon karttuessa opiskelijat oppivat markkinoimaan itseään ja omaa osaamistaan paremmin.

Töissä.fi sivusto auttaa myös hahmottamaan, millaisiin tehtäviin muut valmistuneet ovat työllistyneet.


Tutustumiskäynnit

Työelämä ekskursioilla eli tutustumiskäynneillä hiljaista tietoa kertyy huomaamatta. Myös eri yritysten henkilöstö- ja rekrytointivastaavia voisi tuoda yliopistolle ajoittain kertomaan esimerkiksi siitä, kuinka konkreettisesti rekrytointitilanteet toimivat.

Järjestöjen kannattaa hyödyntää alumniverkostoaan. Alumnit tulevat usein mielellään tapaamaan opiskelijoita ja jakamaan elämänkokemustaan. Erityisen hyödyllisiä ovat rennot iltatilaisuudet joissa useammat alumnit kertovat työurastaan minkä jälkeen yhdessä voidaan syödä ja jutella. Samalla hiljaista tietoa vaihtuu.


Ammattiliitot

Järjestöjen kannattaa tehdä yhteistyötä liittojen paikallisosastojen ja -yhdistysten kanssa. Järjestön oma ammattiliitto/työelämävastaava ei ole huono idea. Ammattiliittojen kanssa kannattaa neuvotella siitä, että opiskelijat voisivat liittyä ilmaiseksi/isolla alennuksella liittoon. Vastineeksi liitot voisivat tulla kertomaan itsestään järjestön illanviettoihin yms.

Ammattiliittojen kanssa voi järjestää esimerkiksi:

  • CV- ja työhakemustyöpajoja
  • koulutusilta työehtosopimuksista
  • infotilaisuus työntekijöiden oikeuksista
  • ohjeita pätkätyömaailmaan -illan
  • projektityöskentelykoulutus
Ammattiliittoihin voi tutustua esimerkiksi ekskursioilla tai kutsumalla heiltä asiantuntijoita luennoimaan.


Mentorointi

Mentorointi on erityisen hyvämuoto kasvattaa opiskelijan itsetuntemusta ja ymmärrystä omista vahvuuksista ja koulutuksen tarjoamista eduista työelämänkannalta. Helsingin yliopisto tarjoaa pian valmistuville opiskelijoilleen mentorointia, mutta mikään ei estä myös yhdistyksiä hyödyntämästä omia alumnejaan mentoroinnissa.

Mentoroijina voi toimia niin tutkijoita, opettajia, alumneja, yritysmaailman edustajia kuin vanhempia opiskelijoita - paras taho riippuu opiskelijan omasta kiinnostuksesta. Opetushenkilökunta voi toimia opettajatuutorina ja tuoda esiin mentoroinnin kautta opintojen työelämänäkulmaa. Mentoroinnilla voidaan opettaa työelämä-asioiden lisäksi myös esim. opiskelutekniikkaa, tukea omien opintojen suunnittelua tai vahvistaa ammatti-identiteettiä.

Viimeksi muutettu: Friday 27. May 2022, 16.16