Tapahtumat

4. Pöytäjuhlien järjestäminen

4.3. Laulaminen

Olennainen osa sitsejä on laulaminen. Monilla järjestöillä on erikseen esimerkiksi koko vuodeksi tai kyseistä tilaisuutta varten valitut laulunjohtajat, jotka huolehtivat siitä, koska ja mitä sitseillä lauletaan. Lauluja voi seurata joko erikseen osallistujille tuotetuista laulumonisteista tai yhdistyksen laulukirjoista. Saavutettavuuden vuoksi olisi hyvä, mikäli sitseillä käytettävä laulukirja tai -vihkonen olisi saatavissa myös netissä tai sähköisenä. Näin esimerkiksi näkörajoitteiset voivat tutustua siihen etukäteen riittävän isolla näytöllä tai lukijaohjelman kanssa.

Sitsien alussa laulunjohtaja tai muu henkilö usein kertoo, kuinka laulamisen suhteen tulee illan aikana menetellä: voiko lauluja ehdottaa vapaavalintaisesti missä vaiheessa iltaa tahansa, vai tuleeko omat laulutoiveet esimerkiksi välittää laulunjohtajille. Jälkimmäistä tapaa noudatetaan tyypillisesti virallisemmissa juhlissa tai juhlissa, joissa on paljon ohjelmaa tai osallistujia. Taustalla on toive siitä, että illan ohjelma pysyy aikataulussaan.

Ikinä ei voi tietää mikä voi saada jotkut osallistujista tuntemaan olonsa epämukavalta. Tästä syystä olisi tärkeää, että osallistujilla olisi jokin keino kertoa laulunjohtajalle mikäli on joitain lauluja, joita he toivoisivat ettei lauleta. Tähän sopii esimerkiksi laulunjohtajan yleisesti tiedossa oleva puhelinnumero, johon voi toki muutenkin esittää toiveita laulettavien laulujen suhteen. Toinen keino on, että laulunjohtajalla olisi laatikko, johon voi ennen pöytiin siirtymistä ja tauoilla laittaa nimettömänä lappuja, joita ei kestä kuulla.

Sitseillä laulettavat laulut vaihtelevat todella paljon. Usein laulukirjoihin sisältyy lauluja, jotka ovat rasistisia, naisia syrjiviä tai muuten loukkaavia. Joskus laulut ovat myös avoimen väkivaltaisia (esimerkiksi ihannoivat tappamista) tai vitsailevat seksuaalisella väkivallalla (esimerkiksi esittävät seksuaalisen väkivallan hyväksyttävänä tai jollain tavalla huvittavana). Näitä välttämällä voi varmistaa, että juhlatunnelma pysyy kaikkien kohdalla korkealla. Tällaiset laulut voivat pahimmillaan saada jollekin osallistujalle todella pahan olon, vaikka kyseessä olisi ollut laulun pyytäjän näkökulmasta vain hauskaa vitsailua.

Laulettavien laulujen joukkoon kannattaa myös lisätä lauluja, joihin esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin kuuluvat voivat samaistua. Myös monia olemassa olevia lauluja on muutettu (ja on helppo itsekin uudelleen sanoittaa!) nykyaikaisiksi. Tästä hyvä esimerkki on Vesipoikien marssi, jota lauletaan nykyään laajalti Vesihenkilöiden marssina.

Usein kaikkein rasistisimmat tai seksistisimmät säkeet ovat laulukirjoihin painamattomia lisäsäkeistöjä. Niiden laulaminen voidaan tilanteen mukaan joko kieltää tai laulunjohtaja voi muistuttaa siitä, että lisäsäkeistöjä laulettaessa tulisi muistaa samat rajat kuin varsinaisia laulukirjan lauluja laulettaessa.