Tapahtumat

4. Pöytäjuhlien järjestäminen

4.1. Pukeutuminen

Pukeutuminen on usein tärkeä osa juhlaa ja sitseille pukeudutaan usein tietyn pukukoodin mukaan.

Pukukoodi on hyvä ilmoittaa kutsussa. Useimmiten vieraiden oletetaan pukeutuvan tummaan pukuun tai cocktailasuun. Mikäli olet epävarma juhlan pukukoodista, voit aina ottaa yhteyttä järjestäjiin. Jos sitseillä on jokin erityinen teema, sen mukaista pukeutumista toivotaan osallistujilta. Pukeutumisteema tulisi kuitenkin valita siten, että sitä toteuttaessaan kenenkään ei tarvitse kokea oloaan epämukavaksi tai esimerkiksi sukupuolittaa itseään tavalla jota ei halua. Virallisempien juhlien kohdalla esimerkiksi pelkkä merkintä, että pukukoodina on tumma puku, kertoo kaikille minkä tyylistä pukeutumista osallistujilta odotetaan.

Mikäli pukukoodiin kuuluu useampia vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi ”prinsessat ja ritarit”, tulisi näiden sukupuolittamista välttää, jotta osallistujat eivät joutuisi valintojen eteen sen suhteen, minä sukupuolena heidät sitsellä nähtäisiin. Esimerkin tilalta esimerkiksi ”sadut” tai ”keskiaika” olisi parempi valinta. Myös rasistisia teemoja (esim. pakolaiskriisillä vitsailua) tulee välttää sekä samoin teemoja, jotka voidaan tulkita kulttuuriseksi omimiseksi (esim. saamelaiset).